20.9.2016
Terve. Tässä blogissa käydään läpi peruskuntoisen vuoden 1984 Poksin kunnostamista. Sivun kasaaminen on vielä kesken ja päivittelen aina kun on "ylimääräistä" aikaa. Olen projekstissa jo pidemmällä mitä blogiin olen kerkenyt päivitellä, mutta pyrin ottamaan nykytilanteen kiinni.
Blogin asetukset ovat vielä pielessä, joten jos haluaa aloittaa alusta, kannattaa aloittaa viimeiseltä sivulta(klikkaa alhaalta "vanhemmat tekstit" linkkiä) tai ruksata blogin asetuksista(PC:llä jakoavain ja ruuvimeisseli ikoni) "näytä vanhin teksti ensimmäisenä" ruksi.
BTW. Jos myös olet Poksin omistaja, niin liity Facebookista löytyvään Humoristiset Poksistit ryhmään. Löydät myös minut sieltä.
21.8.2016
Seinien ja katon eristys
Vaunun kattoverhoilut oli liimattu uudelleen ja vaihdettu eriste samalla vaahtomuovista solumuoviin ja tällä samalla eristeellä aion myös itse eristää katon ja seinät. Solumuovit olen käytännössä ostanut kirpputoreilta murto-osa hinnalla siitä, mitä se olisi maksanut rullatavarana rautakaupasta. Kirpparit tuntuu olevan täynnä käyttämättömiä/kerran käytettyjä jumppamattoja ja makuualustoja. Lisäksi ostin monen kymmenen metrin 20cm leveän solumuovirullan, joka on tarkoitettu ilmeisesti kapilaarikatkoksen tekoon sokkeleiden päälle. Toimii tässä huommassa täydellisesti varsinkin voimakkaasti kaartuviin kohtiin.
Sitten hommiin. Lyijykynällä oli hyvä piirtää rajat joiden sisälle pitää kontaktiliima levittää.
Levitin aina ensin liimat huokosemmalle pinnalle, koska liiman kuivuminen kestää siinä pidempään.
Ja sit vasta tasaiseimman solumuovin päälle. Tässä kohtaa käytin Bostikin A3 kontaktiliimaa.
Kun maalasin topcoatilla vaunun sisältä, pinta jäi jostain syystä tahmeaksi. Ihan kuin olisi ollut gelcoattia?!. Huomasin, että kontaktiliima tuntuin hieman liuottavan sitä pehmeää pintaa ja näin eristeen pysyvän hieman huonommin kiinni siinä, joten katsoin paremmaksi putsata pehmeää pintaa rälläkällä pois.
Liimat levitetty. Noihin katon uriin laitoin 10mm paksua solumuovia, jotta sisäkatto vähän tasottuisi ja kiinnityspinta-alaa olisi enemmän.
Pala palalta.
Sit etupäähän.
Vähän alkaa tulemaan hippimäinen olo näistä väreistä. :)
Katon solumuovi on 5mm paksua, mutta ikkunan viereen tulee 10mm paksua, koska ikkunan ympäri tulevan levyn alle jää tilaa paksummalle eristeelle. Tässä kohtaa taisin vaihtaa Bisonin TIX kontaktiliimaan, sen paremman saatavuuden ja käsiteltävyyden takia. Tuntui pitävänkin paremmin. Ainoana miinuksena se kuivui hitaammin. Liiman levityksen jälkeen piti odottaa bostikin n.10min sijasta 20-25min.
Vaaleampi haarmaa on myös 10mm paksua, koska halusin hieman loiventaa nurkan jyrkkyyttä.
Tässä kanssa 10mm sininen on laitettu noihin kyljen upotuksiin, jotta seinä tasoittuisi vähän suoremmaksi.
Seinä tehty 5mm eristeestä.
Takapään lattian rajaan myös 10mm.
Nurkissa solumuovi ei täysin muotoutunut nurkan mukaan ja jäi hiukan pingotetuksi. Joten viilsin sellaiset auki ja liimasin ne uudelleen.
Eristykset alkaa olla suurin piirtein valmiit. Työn osuus ei ollut pieni. Aikaa paloi, niin kuin monessa muussakin hommassa tähän asti, mutta vaikeaa se ei ollut. Perus leikkaamista ja liimaamista. Mutta kontaktiliima on myrkyllistä ja sitä en halunnut hengittää. Joten käytin maskia, josta menee letku suoraan ulos. Eli ulkoilmaa sain hengitellä liimauksen ajan. :) Ja vinyylihanskat oli kädessä joka liimauksessa.
Jos olisin hippi, niin ei noita seiniä varmaan tarvitsisi enempää päällystellä. :P

12.8.2016
Ajovalot - Osa 1
Takavalot ajattelin päivittää nykypäivän ledeihin. Joten vanhat reiät täytyy vetää umpeen.
Asetonilla puhdistettu.
Ulkopuolelle laitoin teipit ja sisäpuolelle lasikuitua.
Hartsien kuivuttua poistin teipit.
Topcoattia pintaan
Topparia myös ulkopuolelle. Teipillä helppo tasoittaa.
Ensimmäinen kerros topparia vedetty. Vielä 1-2 kerrosta pitää laittaa. Tosin lopputuloksella ei ole sinänsä muuta väliä, kun että pitää vettä, koska samankokoiset valot tulee samoille paikoille. Mutta eri reijityksellä.
18.7.2016
Kattoluukku
Panoraamakatto. :) Ei, vaan. Kattoluukku kunnostetaan seuraavaksi.
Tollasen tekeleen väsäsin vaunun purkuosista kattoluukun paikalle remontin ajaksi. Ja tietysti pressu vielä päälle.
Kovia kokenut kattoluukku. Vai onko se nimeltään nostokatto?!
Homepilkullisen kankaan alta löytyy lisää homepilkkuja. Joku edellisestä omistajista on liimannut kaikki katon kankaat uudelleen ja eristänyt katon solumuovilla. Mielestäni ihan hyvä ratkaisu, mutta halkeamien takia vaan päässyt vedet eristeen väliin.
Rälläkällä ja asetonilla pinnat puhtaiksi. Tähän vielä käsittely homeenpoistoaineella.
Kolhut ja halkeamat hiottu dremelillä. Kolhujen määrä lasketaan varmaan sadoissa.
Naarmut maalattu topcoatilla.
Ja hiontaa, maalausta, hiontaa jne.
Ja viimeinen maalauskerta.
Ja koska maalasin luukun telalla, enkä ruiskulla, niin pinnasta tuli mallia appelsiini.
Tämän takia pinta piti hioa. Karkeudet oli 240-->400-->800. Tämän olisi voinut vielä vetää 1000 ja 2000 karkeudella, jotta olisi saanut viimeisenkin loisteen, mutta kun on kuitenkin katolla, niin sitä kiiltoa ei sieltä kuitenkaan huomaisi. Lopuksi myllytin (on oikeasti kiilloitusta) fareclan G3 hiomatahnalla (ja syövällä laikalla) ja G10:llä(ja kiilloituslaikalla). Omaan silmään riittävän kiiltävä lopputulos.
Seuraavaksi tein pistosahalla reiän aurinkokennotuulettimelle. Nurkista löytyi käytetty, mutta toimiva tuuletin. Asennus reikä on samankokoinen kuin parissa vastaavassa bilteman mallissa, joten jos tämä jossain vaiheessa hajoaa, niin voin sitten asentaa samaan reikään biltemasta uuden.
Kattoluukun eristeeksi laitoin 5mm solumuovia, joka on otettu vanhasta jumppamatosta. Solumuovin liimasin Bostikin kontaktiliimalla.
Ja päälle huopa samalla liimalla 20 cm kerrallaan.
Ihan siisti tuosta tuntui tulevan. Liimaa kului yllättävän paljon, n.1,2-1,5 litraa. Toki huopa ja lasikuitu on huokoista, joten niihin uppoaa. Itse solumuoviin ei paljoa liimaa mene.
Puukolla tuulettimen reikä auki. Tosta näkee hyvin materiaalien paksuudet.
Varmuudeks liimasin pellin ja ikkunamuovin sauman umpeen UV:n kestävällä liimalla. Ei sitten vedet pääse raosta sisään.
Tiivistettä varmistamaan laitoin väliin butyyliä.
Ja myös tiivisteen yläpuolelle.
Muovista näkee, että käytetty on, mutta kun toimiva on, niin paikoilleen pistin. Moottorin jouduin ainoastaan irroittamaan ja voitelemaan. Piti hiukan ääntä, mutta enään ei. Etupuolelle laitoin ikkunatiivistettä, jotta vesi ei sateessa ajettaessa pääsisi pöllyämään sisään.
Kolmella RST-ruuvilla kiinnitys butyylillä tiivistettynä. Samoin kaikki muut luukun läpi kiinnitettävät palikat tuli kiinnitettyä RST-pulteilla ja tiivistettyä butylillä. Kahvojen kiinnitys jäi toiseen päivään, kun oikean pituista pulttia ei ollut.
Tolta se näyttää paikoillaan sisältä. Olisi tohon tuulettimen ympärille ollut joku rinkulakin, mutta se ei pysynyt paikoillaan. Eipä sille mitään tarvetta ole.
Ja tolta se näyttää ulkoa.
...Tälleen muutaman kuukauden jälkeen sanoisin, että hyvin on pelittänyt, aina kun on vähänkään valoisaa, niin tuuletin pyörii. Ja puhaltaa ulospäin. Ihan pätevältä ilman vaihtajalta tuntuu.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)