30.6.2016

Takaikkunan uudistus


Helppo tapa tehdä uudet karmit ikkunaan, on piirtää sisäpuolen lasikuitulevyn läpi ja leikata levy viivoja pitkin. Halusin tehdä karmit yhdestä vesivanerin palasta, enkä toisiinsa liimatuista laudan palasista, niin kuin alkuperäinen.

Siihen se sopii sitten täydellisesti.


Leikatut kohdat maalasin tema durilla, jotta kosteus ei pääse vanerin sisään. Noi muut palikat tulee ikkunan alle kahvojen tukipalkeiksi.

Vanha tiiviste poistettu.

Uusi karmi liimauksessa.

Solumuovi karmia paksuntamaan ja eristämään.

Tiiviste paikoillaan.

29.6.2016

Etuikkunan uudistus


Vanhat rikkinäiset tiivisteet ja mädät karmit irti.

Karmien liimat puhdistettu rälläkällä.


Etuikkunan karmit tuli tehtyä jo viime syksynä, mutta en kerennyt asentaa niitä silloin paikoilleen. Nyt liimaukseen.

Paikoillaan.

Tarvikeliikkeestä sain sentin liian paksun tiivisteen, mutta vaihtamaan en lähde, koska ei siellä näin ohkaselle karmille tiivistettä kuitenkaan olisi. Joten liimasin karmin päälle 10mm solumuovin, jotta tiivisteen sopivuus olisi täydellinen.

Tiivisteessä oli valmiina tehtaan butyylit(harmaa), mutta epäilin hieman sen liimautuvuutta, joten lisäsin sinne Sika lastomeriä(musta).



 Tiivisteen kiinnitys niiteillä.


Tiiviste paikoillaan.

19.6.2016

Lattia - Osa 2


Uretaanivaahdot levitetty.

Uusi kynnystuki lämpökäsitellystä puusta.

Laitoin pientä lisätukea lasikuidusta paikkoihin jossa kuljetaan paljon. XPS-levy ei tykännyt hartsista ja suli millin verran. Mutta sillä ei ole käytännön merkitystä.

XPS-Levy on 30mm paksu ja "aallonpohja" on 35mm, joten lisäsin väliin vielä solumuovia 5mm, jotta lattialevyn pohja olisi mahdollisimman tasainen. Jätin kuitenkin solumuovin reunoille 1-2cm tyhjää, jotta pohjassa on pieni ilmastointi ja mahdolliset kosteudet valuvat pois. Lattialämmitys avittaa tarvittaessa kosteuden poistoa.

Xtremefixillä lattialevy kiinni.



 Levy paikoillaan, pultit kiinni ja painot päälle liimauksen ajaksi.


Etupään lattian alunen. Rälläkällä joutui vähän tasoittelemaan lasikuitupohjaa tasaisemmaksi.






18.6.2016

Lisää vuotoja


Kun vaunu on taivasalla ja sisusta on purettuna pidempään, niin pääsee seuraamaan sisältä sateessa, että vieläkö joku paikka vuotaa. Ja kolme vuotopaikkaahan vielä löytyi. Vähän kummallisista paikoista sitä vettä tuli, mutta kun kävi ulkopuolelta, niin pienen pienet halkamathan sieltä löytyi. Lyijykynällä oli hyvä merkata paikat, jotta korjattaessa vielä muisti missä vuodot oli.

Sivuikkuna vuoti tietenkin tiivisteen katkoskohdasta. Kaikella järjellä ajateltuna luulisi, että toi tiivisteen katkos laitettaisiin ylös keskelle lasia, niin näkisi tipat lasin sisäpuolella. Alapuolella vedet vain katoavan seinämateriaalien välistä pohjaan.

14.6.2016

Seinien puhdistus



Ennen lattilevyn asennusta, rälläköin vanhat liimat seinistä. Seinistä irronneen pölyroskan määrä oli huikea. Suojavarusteet oli pakolliset!

13.6.2016

Lattian eristäminen.

Lattian eristykseen tarkoitetut 30mm Finnfoamin XPS-levyt leikattu.


Siivut näyttäisivät sopivan paikoilleen.

Uudet lattialevyn kiinnityksen tukipalikat liimaukseen .

7mm koivuvanerista leikkelemään uutta lattialevyä. En laita vesivanerista, koska tästä pystyy helpommin tarkistamaan "vuositarkastusten" yhteydessä muovimattoa nostamalla, että onko ollut vuotoja. Raakaan vaneriin jää jälki vuodosta, vaikka olisi jo kuivunut. Vesivanerista ei vuotoja oikein näe. Lisäksi vesivaneri voi olla täysin mätä sisältä vaikka päälle ei näkyisi mitään. Näin jos on pääsyt vedet väliin esim ruuvin reijistä tai suojaamattomista leikatuista päädyistä. Joskus tullut tämäkin kantapään kautta opittua.

Lattialevyjen mallailua.



 Ja sit vaan liimailemaan siivuja paikoilleen. Toi XtremeFix on hyvä ja vahva liima näihin.


Kaikki liimattu. Tässä kohtaa saattaa monelle pistää silmään, että missä puurunko on?! Ja kyllä se on poistettu kokonaan. Pitkään asiaa pohdiskelin, että mikä sen funktio on, mutta en keksinyt mitään hyödyllistä. Kaikki pitkät puut olivat keskeltä leikattu poikki ja kiinnitetty huonosti pohjaan, joten niiden tarjoama tuki oli vähintääkin kyseenalaista. Uskon että noita puita ei tässä tarvita, koska vahvalla liimalla liimatut finnfoamit ja pohjaan vedetty lasikuitu vahvistavat pohjan moninkertaiseksi alkuperäiseen verrattuna. Ainut hyöty mikä puista olisi ollut, ne olisivat tasoittaneet lattian nostamalla lattialevyä hieman ylöspäin. Lasikuitupohja ei meinaan ole mikään kovin tasainen. Itse jouduin hieman rälläköimään sitä tasaisemmaksi. Toinen hyöty olisi ollut, ehkä kalusteiden kiinnityksissä, mikäli ne sattuisivat osumaan tukipuihin.

Tosta pohjan löysyydestä vielä sen verran, että kun sisältä oli poistettu kalusteet, lattialevy ja alta kärry, niin pohja plompsotti oikein kunnolla, eli tukipuut eivät tukeneet käytännössä mitään. Sen jälkeen kun  liimasin alle finnfoamit, niin pohja oli todella jäykkä.


11.6.2016

Viemärit Poksin pohjaan

Kun lattia oli purettu sisältä, niin huomasin veden seisovan aina samassa paikassa, eli pyöränkaarien etu- ja takapuolella. Lattia on vietetty sillä lailla, että vedet päätyy aina noihin paikkoihin. Ja kun pohjaan ei ole tehty reikiä, niin vedet eivät pääse valumaan pois, vaan jäävät madännyttämään lattialevyä ja kalusteita. Joten tuli mieleen, että pakkohan tänne on tehdä reiät pohjaan, koska joka tapauksessa vaunuun joskus pääsee vettä sisään jostain. Näin käy miltei joka vaunussa, joten mahdollisuus kuivumiselle täytyy löytyä. Samalla nämä reiät tuo korvausilmaa ja poistavat nestekaasua vikatilanteessa.






Liimasin Sikaflexillä reikiin n.10cm letkut, jotta vesi ei pääsisi nousemaan renkaista vaunun sisään.
Reiän päälle liimasin vielä muoviset hyttysverkot. Ei pääse elikot sisään.

Täytyy laittaa myöhemmin kuvat ulkopuolelta, nyt ei ole mahdollista.